Nokian ensimmäiset matkapuhelinmallit ilmestyivät markkinoille jo 1980-luvulla. Ne olivat niin sanottuja NMT-puhelimia, jotka käyttivät Pohjoismaissa – ja eräissä muissakin Euroopan maissa käytössä ollutta – sen aikaista NMT- eli Nordic Mobile Telephone -verkkoa. NMT oli aikaisekseen varsin moderni ja luotettavakin verkko, joka oli alun perin suunniteltu erityisesti autoilijoiden käyttöön. Siinä oli kuitenkin yksi merkittävä ero nykyiseen GSM-verkkoon nähden: NMT oli analoginen ja GSM on digitaalinen. Käytännössä tämä näkyi niin, että NMT-puhelimien puheen laatu oli varsin hyvä, monien mielestä parempi kuin alkuaikojen GSM-verkossa, mutta mitään muita toimintoja ei NMT-verkossa pystynyt tekemään.
90-luvulla kuitenkin GSM yleistyi nopeasti, ja siitä muodostui kansainvälinen standardi. Toisinkin olisi voinut käydä, sillä esimerkiksi USA:ssa ja Japanissa oli vielä pitkälti 1990-luvulle asti käytössä omat digitaaliset puhelinverkkonsa, jotka eivät olleet yhteensopivia GSM:n kanssa. Se, että Nokia valitsi GSM-verkon puhelimiensa teknologiaksi, oli eräänlaista arpapeliä. Tällä kertaa onni oli mukana, sillä tämän valinnan ansiosta Nokia sai merkittävän etulyöntiaseman moniin kilpailijoihinsa nähden. Nokia oli – ja on edelleen – myös erittäin merkittävä GSM-verkkojen toimittaja. Nokian verkkoliiketoiminta ei itse asiassa ole missään vaiheessa edes kokenut pahempia notkahduksia, vaan sillä on mennyt tasaisen hyvin jo vuosikymmenien ajan.
Tekstiviestejä, soittoääniä ja operaattorilogoja
Ensimmäinen merkittävä uusi palvelu GSM-puhelinten markkinoille tulon myötä oli tekstiviesti. Tämä 160 merkin mittainen lyhyt viesti suorastaan mullisti koko ihmiskunnan tavan kommunikoida. Kiitos tästä kuuluu pitkälti Nokialle, vaikka tekstiviesti ei yhtiön keksintö olekaan – se oli kirjoitettu GSM-standardiin jo 1970-luvulla. Nyt tämä teoreettinen ominaisuus vain otettiin käyttöön.
Maailman ensimmäinen älypuhelin
Kun Nokia aloitti GSM-puhelinten valmistuksen, niin innovaatioita ja ideoita riitti niin paljon, että ”hulluimmat” niistä saattavat vaikuttaa tänä päivänä suorastaan huvittavilta. Tosiasia on kuitenkin se, että maailman ensimmäinen älypuhelin ei suinkaan ollut Applen vuonna 2007 lanseerattu iPhone 1, vaan kunnia älypuhelimen tittelistä kuuluu kyllä Nokian ensimmäiselle Communicator-mallille, joka lanseerattiin jo 1990-luvun puolivälissä. Sillä pystyi lukemaan ja lähettämään sähköposteja, tekstiviestejä, selaamaan internetiä ja uutisryhmiä, joka oli tuolloin varsin suosittu palvelu – eräänlainen 90-luvun sosiaalinen media. Lisäksi pystyi jopa ottamaan telnet-yhteyden palvelimelle. Communicator ei tosin muistuttanut millään tavalla nykyisiä litteitä älypuhelimia, vaan se sai muotonsa ansiosta lempinimen ”Hot Dog” – nakkisämpylän muotoisessa puhelimessa oli vielä mustavalkoinen nestekidenäyttökin, mutta kyseessä on kuitenkin merkittävä askel matkapuhelinten historiassa.
Legendaariset klassikot
Nokian suurin myyntiartikkeli olivat kuitenkin niin sanotut peruspuhelimet. Nämä mallit lanseerattiin pääosin jo 1990-luvulla, ja eräitä suosituimpia niistä olivat muun muassa varhainen 2110, jossa oli jo tekstiviestiominaisuus. Varsinainen lippulaiva oli kuitenkin malli 3310, joka on myös kaikkien aikojen myydyin puhelin. Alkuperäinen malli on monella edelleenkin käytössä, vähintäänkin jonkinlaisena kakkospuhelimena, mikä kertonee paljon Nokia-puhelinten laadusta ja kestävyydestä. 90-luvun puhelimissa akku saattoi hyvin kestää useamman viikonkin ilman latausta. 2000-luvulle tultaessa alkoi Nokia kuitenkin kuumeisesti etsimään uusia ominaisuuksia puhelimiinsa. Ensimmäinen näistä oli varhainen versio WWW:n selaamisesta, jota kutsuttiin insinööritermillä Wap. Kyseessä oli kuitenkin vain välivaihe, sillä www-selaimet ja värinäytöt yleistyivät puhelimissa nopeasti, samoin kuin kamerat, GPS ja muut erityistoiminnot. Samaan aikaa alkoivat kuitenkin kilpailijat rynnimään markkinoille pienoistietokoneinensa, joissa oli myös puhe-ominaisuus. Näin ollen ei ole mikään ihme, että Nokia-puhelinten myyntiluvut alkoivat hiljalleen laskea. Eräs käännekohta oli myös ensimmäisen iPhonen markkinoille tulo vuonna 2007.
Jotakin on kuitenkin nyt kenties taas tapahtumassa, sillä uusi Nokian 3310 vuonna 2017 on lanseerattu aivan hiljattain myös Suomessa, ja sille povataan kohtalaisen hyvää myyntiäkin. Kyseessä on todellakin modernisoitu versio 3310-klassikosa, ja kyllä: siinä ei ole kosketusnäyttöä. Nämä kosketuksella ja erilaisilla hipaisuilla toimivat näytöt ovat tämän päivän standardi, jota kaikesta huolimatta monet käyttäjät edelleen vihaavat. Ehkäpä juuri paluu yksinkertaiseen ja luotettavaan näppäimistöön saattaa olla monelle se kynnyskysymys, joka saa heidät valitsemaan uudelleen tämän Nokian historiallisen puhelimen.